Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Huomio! 
18.06.2019 - Uusi foorumi avattu osoitteessa http://aislingrpg.boards.net/ 

Mikä on muuttunut?  Sivutila, oppilailla on nyt paremmat mahdollisuudet muokata omien hahmojensa tietoja sekä tarinoita jälkikäteen ja kommunikoida toisten pelaajien kanssa yksityisesti. Kaikilla on nyt myös oma tarinakirjansa. Olemme lisänneet roolipelipuolen, joten jatkossa sekin on mahdollista.

Miten toimin? Jos olet jo liittynyt oppilas, kehotamme tallentamaan hahmosi tiedot sekä tarinat talteen, ja liittymään foorumille omalla nimimerkilläsi, jotta pääset lisäämään tiedot foorumille. Ylläpito ei lisää liittyneiden hahmojen tietoja ja tekstejä automaattisesti. Aikaa tietojen siirtoon on Suntuubin lopettamiseen saakka 30.06.2020 asti. Jatkossa kaikki tekstit tullaan kirjoittamaan tälle alustalle. Vanhalta Suntuubi-sivulta voi käydä tarkistamassa esimerkiksi infoa henkilökunnasta tai miljööstä siihen asti, että olemme saaneet kaikki tiedot siirrettyä uudelle sivulle. Halukkaat uudet liittyjät voivat laittaa hahmolomakkeen foorumille, sieltä löytyvien ohjeiden mukaisesti.

Jos tarvitset apua foorumin käytössä, laita reippaasti kysymystä tulemaan joko Aislingin tai uuden foorumin chatissa, vieraskirjassa tai Whatsappissa!

- Ylläpito

Helvetia Danni Newman, 19-vuotias

x (15-vuotiaana) x x
huoneen kuva

Luonne ja ulkonäkö

Helvetia on juuri sellainen seksikäs ja mukava tyttö, josta ei vain voi olla tykkäämättä. Hän onnistuu yleensä hurmaamaan sen yksinäisimmänkin epäsosiaalisuuden luontellaan – ja, no, toki myös ulkonäöllään. Helvetia on tiivistetysti sanottuna mukava, positiivinen ja luonteikas nuori nainen, vaikka kyllä tuosta tarpeen vaatiessa luonnetta löytyy – ja ääntä myös!

Helvetia on tunnollinen opiskelija. Hän kuuntelee tunneilla parhaansa mukaan, ja tekee läksyt huolella. Aina hän ei jaksa keskittyä, mutta pyrkii aina tekemään parhaansa. Helvetia asettaa usein hevoset ja ystävänsä koulun edelle (vaikka alakoulusta asti on painotettu, että se koulu on TÄRKEIN). Helvetiaa voisi helposti luulla tyhmäksi, mutta oikeasti hänellä on oikein terävä pää. Kaikki aineet sujuvat häneltä luonnostaan hyvin, varsinkin erilaiset kielet ja lukuaineet ovat hänen alaansa.

Helvetia on täynnä elämäniloa, ja tuo hymyileekin melkein joka paikassa, hyvin usein ilman sen kummempaa syytä. Helvetia on sosiaalinen ja avoin, ja tutustuu uusiin ihmisiin helposti. Tuttujensa kanssa Helvetia on puhelias ja nauravainen. Helvetia pyrkii yleensä ymmärtämään asioiden valoisat puolet, ja onkin melko positiivinen, vaikkei ihan optimiksiksi itseään ehkä luonnehtisi.

Helvetialla on hyvä itseluottamus, ja itsevarmuutta nuorelta naiselta löytyy välillä ehkä liikaakin. Helvetia ei kuitenkaan ikinä yliarvioi itseään, vaan tietää omat rajansa, vaikka asettaakin rimansa usein korkealle. Helvetialla on uskomaton huumorintaju, ja tuo tykkää kertoa vitseillä, ja ”sekoilla” muutenkin. Ystäviensä kanssa Helvetia usein irrottelee ihan kunnolla, ja saattaa heittäytyä hiukan lapselliseksikin läppää heittäessään. Harvoin Helvetian vitsit loukkaavat ketään, vaikka näinkin saattaa välillä käydä. Helvetialla on hiukan musta huumori, ja tuo saattaa pitää hauskoina juttuina, jotka muista ovat pääosin hirveitä tai surullisia.

Helvetia rakastaa ystäviään, se on luultavasti jo tullut selväksi. Teinityttöjen ja -poikien yleisestä käytöksestä poiketen Helvetia ei pelkää näyttää rakastavansa ystäviään. Hän saattaa kiusoitella tuttujaan joskus jopa oikeasti kiusallisilla jutuilla, muttei ikinä tarkoita pahaa – se on yksi hänen keinoistaan näyttää, että hän luottaa sinuun.

Helvetia ei ole ehkä se maailman avautuvin persoona. Hän kyllä kertoo jos jokin juttu painaa hänen mieltään, mutta aivan kaikkea ei hän aivan kaikille kerro. Helvetia on tästä huolimatta superhyvä kuuntelija, ja häneltä tuntuu löytyvän vinkkejä kaikenlaisiin ongelmiin – oli kyse perhekriisistä tai poikaystävästä.

Ratsastaminen on Helvetian intohimo, ja hän onkin ratsastanut viisivuotiaasta saakka. Tytöllä oli aluksi hiukan ongelmia esimerkiksi istuntansa kanssa, mutta nyttemmin nuori naisenalku on edennyt ratsastuksessa huimin harppauksin. Edelleen on hiomista joissaikin asioissa, mutta kelläpä ei olisi? Helvetia on motivoitunut ratsastaja. Myös laulu ja näytteleminen ovat lähellä Helvetian sydäntä, samoin kirjoittaminen, lukeminen ja valokuvaus. Elokuva-ala itsessään kiinnostaa nuorta naista huimasti!

Monista mukavista ominaisuuksista huolimatta Helvetia on hyvin herkkä, äkkipikainen ja arvaamaton persoona. Hän saattaa suuttua parista sanasta, tai sitten hypätä kimppuusi intohimopuuskan vallassa. Hankala persoona, pakko myöntää, eikö? Helvetia suuttuu melko harvoin ihan kunnolla, (viikossa näitä ”pikkuriitoja” saattaa kertyä yli kymmenen!), mutta silloin kun hän sitten suuttuu... toivoisit olevasi jotain muuta kuin ihminen, jolle hän on vihainen. Helvetia ei kaihda keinoja vihanpidossa, eikä tuota ole helppoa saada leppymään. Kirosanojakaan tuo ei säästele, ja kieli on rumaa - ja yleensä jälkikin…

Arvaamattomin Helvetia on ehkä rakkaussuhteissa. Tuo ihastuu aika ajoin, mutta pysyy uskollisena omalle rakkaalleen, jos sattuu olemaan suhteessa. Pettäminen ei kuulu Helvetian toimitapoihin, ja vaikka syrjähyppyjä saattaa tapahtua esimerkiksi humalassa, ei Helvetia ikinä tahdo satuttaa läheisiään. Helvetia on tavoilteltaan tavoinen tyttöystävä, ja yleensä melko halukas ja vihjailevainen neiti on kokonaisuudessaan erittäin haluttava...

Helvetialla on hiukan kulmikkaat kasvot ja terävä leuka. Auringonvalo saa pisamat esiin tytön virheettömällä iholla, jota koristavat hyvin usein myös mustelmat, jotka johtuvat hänen hiukan omalaatuisesta ja ärhäkästä hevosestaan, Ripperistä. Suuria, siniharmaita silmiä koristavat pitkät, tummat ripset, ja tummat kulmakarva.

Helvetian kauniita kasvoja reunustavat rinnoille asti yltävät vaaleahkot, suorat hiukset, joiden juurista löytyy hiukan tummempien sävyjen kirjo. Yleensä vapaana liehuva hiukset ovat siis luonnostaan suorat, vaikkakin melko taipuisat, vaikka satunnaisesti Helvetia niitä kihartaakin. Sen suurempia muuoksia neidon hiukset eivät koe, sillä Helvetia ei ole edes harkinnut hiustensa värjäystä (”Mä oon kattokaas ihan tarpeeksi seksikäs muutenkin!”)

Meikkiä Helvetia käyttää yleensä vain korostaakseen kauniita silmiään, sekä rajatakseen kulmakarvojaan. Toki häneltä löytyy mielin määrin muitakin meikkejä – huulipunia, ripsivärejä, kajaaleja – joita tulee käytettyä hiukan harvemmin. Mikään himomeikkaaja Helvetia siis ei ole... koruja tuo taas käyttää melko ahkerastikin, mm. kaula – ja korvakorut ovat tytön suosiossa. Korujen kanssa hän on melko maltillinen, käyttää enimmäkseen yksinkertaisia koruja. Toki tuolta löytyy juhlia varten vähän näyttävämpiäkin koruja.

Kynsien lakkaaminen on aina ollut Helvetialle helkkarin kumma juttu, ja kynsilakkoja hänellä on pyöreät nolla kappaletta. Tätä hän perustelee sanomalla: ”En mä ymmärrä, miks maalata kynsiin, kun paperikin on keksitty...”. Taas tällaista 17-vuotiaan logiikkaa!

Helvetia on muodokas, eikä siitä mihinkään päästä. Treenattu, lihaksikas ja kurvikas tiimalasivartalo kerää kyllä huomiota vastakkaiselta sukupuolelta. Helvetia on tästä asiasta oikeastaan ihan hyvilläänkin, eikä näytä häpeilevän vartaloaan – vaikka eihän siinä juuri mitään häpeiltävää olekaan. Helvetialle sopii oikeastaan melkeinpä minkämalliset vaatteet tahansa, vaikka eniten hän suosii melko rentoja, mutta muodikkaita vaatteita.

Pituutta Helvetialta löytyy se vähän päälle 177 – senttimetriä, eli erityisen pitkä tuo ei ole. Korkokengissä hän kuitenkin viihtyy, ja siitä saadaankin oikein mukavasti lisäpituutta. Pukeutumistyyliltään tyttömäinen ja muodikas Helvetia olisi varmaan oikein mahtava malli, sillä hänelle sopii miltei jokainen vaatekappale maailmassa. Pukeutumisestaan Helvetia on melko tarkka, mutta paineita hän ei siitä ota. Eikä Helvetia ole pinnallinen – hän vain tahtoo näyttää hyvältä, kuten me kaikki.

Helvetialla on myös yhteensä kolme tatuointia: pieni unisieppari nilkassa (kuva), sulkatatuointi olkapäässään (kuva) ja kompassi-tatuointi käsivarressaan (kuva).

Muuta

- Näyttelijä, valokuvaaja & kenttäratsastaja (yleisesti elokuva-ala)
- Omistaa puoliveriruunan, Ripperin (Jack the Ripper, kuvia)
- Rakastaa kirjoittamista, lukemista, piirtämistä ja valokuvausta
- Näytellyt monissa elokuvissa, levyttänyt kaksi levyä ja käsikirjoittanut yhden elokuvan
- Ratsastanut 5-vuotiaasta asti, kilpailee kenttäratsastuksessa Ripperin kanssa
- Vasenkätinen
- Osaa viheltää
- Omistaa kissan, Miskan (kuva)
- Lempinimiä monia, mm. Hela, Helve, Hell, jne.
- Seurustellut Jason – nimisen pojan kanssa melko vakavasti ennen muuttoa Irlantiin
- Rakastaa sadetta, suklaata, lenkkeilyä, musiikkia, vaatteita, kynttilöitä, talvea ja lunta, fantasiaa, kauhu – ja jännityselokuvia ja bensan tuoksua
- Inhoaa hiostavia ilmoja, kliseisiä ja siirappisia rakkaustarinoita ja – elokuvia ja ötököitä
- Syntynyt ja elänyt Yhdysvalloissa, Washington DC:ssä.

Valinnaisaineet

Elokuva-ala, valokuvaus, näytteleminen, ratsastus (kenttäratsastus & luonnollinen hevosmiestaito), maskeeraus, saksa, latina & ranska

Postilaatikko

 [ Kirjoita ]

Nimi: Sanomalehti

31.01.2016 14:14
Helmikuu, nmr. 01

Helmikuussa säät alkavat lämmetä entisestään ja Aislingin tunnelmaa pääsevät rentouttamaan erilaiset yhteiset tapahtumat, joihin osallistumiset ovat nyt käynnissä. Lehden ensimmäinen numero toimii vahvasti informoivana osana, mutta jatkossa sen sisältö tulee laajenemaan.
-------------------------
--HAASTE--
Haasteen aihe on yksinkertainen: keksi Aislingin omalle sanomalehdelle nimi. Nimi voi olla tyyliltään niin simppeli kuin hauskakin. Nimiehdotukset lähetetään yksityisellä sanomalehden omaan vieraskirjaan, jonne pääsee toiminta-sivulta. Voittaja valitaan seuraavan lehden ilmestymiseen mennessä.
-------------------------
--SÄÄ--
Korkein lämpötila: noin +10C
Alin lämpötila: noin +3C
Helmikuu vietetään pilvisissä tunnelmissa, vain satunnaisia yksittäisiä täysin pilvettömiä päiviä löytyy. Sadetta ripottelee pieninä määrinä ja lyhyinä jaksoina useina päivinä.
-------------------------
--UUDISTUKSET--
Postilaatikko, kerhot, ympäristöön uusia kuvia, mahdollisuus huoneen kuvan ja vaatekaapin sisällön linkittämiseen, soundtrackin ja ääninäytteen lisääminen, kerhot.
-------------------------
--UUDET OPPILAAT--
Evan 17v, Ingrid 16v, May 16v, Shanaya 16v, Wendy 14v
-------------------------
-TAMMIKUUN KIRJOITTAJA-
Onnea: Sandra!
-------------------------
--TAPAHTUMAT-
14.02.2016 - Ystävänpäiväjuhla, muistathan lähettää kortit ja kirjeet?
22.02.2016 - Vaellusretki
-------------------------
--JUORUT--

Ryppyjä teinirakkaudessa?!
Kaksi alemmilla luokilla olevaa oppilasta nähtiin riitelemässä koulun pääovien edessä - keskellä juuri menevän kansainvälisille tahoille pidetyn esitelmän. Sanaharkan päätteeksi toinen nuorista ryntäsi metsään, eikä hänen nähty palaavan takaisin. Huhut kertovat, että riitapukareiden nimet alkaisivat samalla kirjaimella.

Varokaa lääppijää!
On ollut silminnäkijöitä siitä, että eräs mallina toimiva lisäkoulutuksessa oleva nuori mies on käyttäytynyt aggressiivisesti ja yrittänyt lähennellä ihmisiä jo moneen otteeseen. Kukaan ei tiedä milloin lääppijä aikoo iskeä seuraavaksi - pitäkää siis silmät ja korvat avoinna! Nuoren miehen kerrotaan olevan ruskeahiuksinen ja arvaamaton.

Spiderman varasti kahvinkeittimen!
Varhain viikon alussa tuli ilmoitus, että opettajien huoneen toisen kerroksen oleskelutilasta on varastettu kahvinkeitin ja kahviporot. Varas oli käynyt tilassa varhain aamusta ennen tuntien alkua, mutta oli pukeutunut Spiderman-asuun, jonka vuoksi rosvoa ei voitu tunnistaa valvontakameroista. Toivomme, että varas palauttaisi varastamansa tuotteet opettajien huomaan, jotta asian tähden ei tarvitse kuluttaa enempää resursseja.
-------------------------
Haluatko auttaa lehden kokoamisessa? Voit lähettää omat ideasi, juorusi tai artikkelisi lehden toimitukseen Aislingin postilaatikon kautta. Muistathan merkata viestin yksityiseksi, ettei sisältö pääse ennen aikojaan leviämään?

Nimi: Ystävänpäiväjuhla -14.02.2016

26.01.2016 09:22
Haluatko osallistua ystävänpäivän viettoon? Tänä vuonna ystävänpäivää juhlitaan koristeiden lisäksi hauskan leikin sekä tanssiaisten voimin.

Aamupalan jälkeen kaikki pääsevät valmistautumaan päivään, jossa korostuu yhteishenki ja hauskanpito. Syömisen ja valmistautumisen päätyttyä aloitamme leikillä, jossa osallistujat on jaettu arpomalla pareittain. Ensiksi oppilaan tulee etsiä parinsa koulusta, jonka jälkeen he saavat alkaa suorittaa heille annettuja tehtäviä. Tehtäviä on erilaisia, mutta nopeus on valttia.

Kun kaikki osallistujat ovat selvinneet paritehtävistä, on aika alkaa jännittämään illan tanssiaisia. Ennen tanssiaisia on kuitenkin omaa aikaa, jolloin jokaiselle jaettaviin halisydämiin on hyvää aikaa kerätä nimiä. Ei sovi myöskään unohtaa juhlallista ateriaa ruokalassa, joka on koristeltu - miten muutenkaan kuin ystävänpäivään sopivaksi. Aterian jälkeen saamme vielä hetken sulatella ruokaa, ennen kuin on aika päästää oppilaat ja henkilökunta tanssilattialle. Tanssiaisissa musiikkista tulee vastaamaan muun muassa koulun oma bändi, sekä yksittäiset esiintyjät.

Kuulostaako hyvältä? Osallistu!

-------

- Voit osallistua molempiin tai vain toiseen aktiviteettiin, muista sanoa jos et halua osallistua kumpaankin aktiviteettiin.
- Kirjoittaa voi heti, kun parit on arvottu, varsinaista aikarajoitusta ei ole.
- Tanssiaisten parin saa sopia itse, mutta pari ei ole välttämätön.

Nimi: Arvoisa herra Dale, kuninkaallista sukua Milburn

25.01.2016 19:52
Moro poro!!

1. Mikään - ei mikään retki ole mitään jos ei Joshista saa suututettua! Eli totta kai!
2. Nyt en muista tota fonttia, mut mäpä kerron sen seuraavaks kun oon koneella!
3. Ymmärrän täysin, tapahtuu ittellekki aaaaivan liian usein! :o
4. Juuuuu oon nähnyt, miettinyt vähän, mutta siinäpä se! :D
5. Ajattele Dale cheerleadaamassa vieressä kun kirjotat niin johan lähtee motivaatio käyntiin! *kannustusta*.

Tuleva miljardööri Dale!

Nimi: ILMOITUS

24.01.2016 17:09
Hyvä oppilas!

Haluatko osallistua luokkien yhteiselle vaellusretkelle ja karistaa tutut seinät hetkeksi mielestäsi?

Retkellä yövytään 2-4 hengen teltoissa ja syödään kodan lämmössä. Matkaan lähdetään busseilla maanantaina 22.2 kello 07:00, Aislingin eteishallista. Bussien jätettyä osallistujat sovittuun pisteeseen, otamme suunnaksemme ensimmäisen kohteemme .

Ensimmäisenä päivänä menemme veneretkelle kauniille järvelle, jossa halukkaat pääsevät perehtymään kalastuksen saloihin.

Toisena päivänä kokeilemme koskenlaskua ja lähdemme seuraavaa päämäärää kohti vaihtoehtoisesti kävellen tai ratsain. Vapaa-aikaa ei sovi unohtaa joten mukana on korttipakkoja mahdollisille korttihaille ja ilta vietetään hyvän musiikin ja nuotion äärellä.

Koko retki tulee sijaitsemaan kauniissa ympäristössä, joten kameralle voi olla käyttöä. Etenkin kolmas päivä kuluu vuoristoisissa maisemissa kävelyyn, jossa pääsemme näkemään lampaita ja puhdasta luontoa parhaimmillaan.

Torstaina 25.2 palaamme Aislingiin päivälliselle, eikä loppupäivän tunneille ole pakollista osallistua. Osallistuneiden tulee kirjoittaa pientä päiväkirjaa retkestä.

Mukaan tarvitset oman makuupussin, makuualustan, haluttaessa pikkupurtavaa, taskulampun tai otsalampun ja pesutarvikkeet. Myös tukevat kengät sekä riittävän lämmin - mielellään vedenkestävä vaatetus suotava. Ruoan, kahvituksen, sekä tarvittavat välttämättömyydet koulu hoitaa oppilaiden puolesta yöpymispaikoille.

Ilmoittaudu mukaan kertomalla kenen kanssa olet sopinut nukkuvasi samassa teltassa. Ole liikkeellä tarpeeksi ajoissa, jotta ehdit sopia nukkumisjärjestelystä. Ne jotka eivät osallistu retkeen, opiskelevat koulussa normaaliin tapaan.

Terveisin retkelle tulevat valvojat: Nicky, Kate McSloth, Marilyn Salazar, Roly Jordon ja Connor Lyon

-------

- Jokaisesta päivästä ja aktiviteetista ei ole pakko kirjoittaa.
- Tarinalla/tarinoilla ei ole varsinaista aikarajaa.
- Päiväkirjaa ei ole kirjaimellisesti pakko kirjoittaa, tarinassaan voi mainita esimerkiksi oppilaan kirjoittavan sitä, mutta itse sisältöä ei ole välttämätöntä mainita.
-Sovi toisen oppilaan kirjoittajan kanssa esimerkiksi postilaatikon kautta mikäli haluaisit majoittaa oppilaasi tämän hahmon kanssa samaan telttaan.

Nimi: INFO

22.01.2016 17:15
Postilaatikko?

-Ei tarinoille tai ylläpidolle tarkoitetuille kysymyksille.
-Oppilaiden välisille kirjeille/korteille, mahdollisuus lähettää myös anonyymiä postia.
-Ilmoituksille tulevista tapahtumista, tärkeistä päivämääristä ja uudistuksista.
-Aislingin tulevalle niin sanotulle sanomalehdelle, jonka sisältöön otetaan vielä ehdotuksia. Listalla on muun muassa koulun juoruja, mahdollisia juonia, kilpailuja, ja mitä nyt keksiikin. Oppilaat saavat osallistua lehden kasaamiseen.
-Kirjoittajat voivat sopia keskenään yhteisistä juonikuvioista.
-Ylläpito voi lähettää ilmoituksia tai kysymyksiä, jos ne koskevat esimerkiksi vain yhtä tai paria henkilöä.
-Voit ilmoittaa toiselle kirjoittajalle, jos hänen hahmonsa esiintyy tarinoissasi.

Jos sinulta löytyy ideoita kehittää postilaatikon tai tulevan sanomalehden sisältöä, ilmaise ihmeessä ehdotuksesi esimerkiksi chatissa tai vieraskirjassa.

©2019 AιςІιηg - suntuubi.com