Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Tervetuloa sisäoppilaitokseen!

Olet saapunut Aislingiin, vuonna 2013 perustettuun virtuaaliseen sisäoppilaitokseen. Aisling on iirin kieltä ja tarkoittaa unelmaa. Sisäoppilaitos on suunnattu teinitähdille ja koulu sijaitsee maalla, virtuaalisessa Irlannissa lähellä Limerickin kaupunkia. Aislingissa opiskellaan ihan normaaleja kouluaineita, sekä vähän erikoisempia aineita vapaavalintaisena. Koulun tarkoitus on antaa oppilaillensa tilaisuus monipuoliseen opiskeluun niin musiikin kuin liikunnankin parissa, mutta jättää mahdollisuus myös paneutua jokaisen omiin päälajeihin.

Aislingissa ei vaadita kymmentä tarinaa viikossa tai edes kuukaudessa. Aisling on rennon kirjoittamisen paikka, joten tarinointi pyritään pitämään mahdollisimman huolettomana kirjoittajien osalta. Tietenkin kirjoittaa saa niin usein kuin haluaa, mutta vähintään kerran kuukaudessa tulisi ilmoittaa itsestään esimerkiksi chatissa. Mikäli joukkoon liittyminen omalla oppilaalla kiinnostaa voit lukea lisää uusi täällä -sivulta.

- Nicky, Dale, Ginevra

Liitutaulu

13.06.2018 - Viides luokka sai uuden oppilaa, tervetuloa Alexander! Palautekysely - Ginevra

10.06.2018 - Vieraskirjaan vastattu ja linkinvaihto lisätty. Palautekysely - Ginevra

09.06.2018 - Kuudes luokka sai uuden oppilaan, kun India liittyi mukaan vahvuuteen. Tervetuloa Aislingiin! Vieraskirjaan on vastattu ja yhtä tarinaa kommentoitu. Myös palautekysely on edelleen auki, siihen kannattaa käydä vastaamassa, mitä enemmän kirjoittajat kertovat mielipidettään, sen paremmin ylläpito voi heitä palvella. Palautekyselyn tulokset tullaan julkistamaan heinäkuussa, joten vastausaikaa on vielä reippaasti. - Ginevra

06.06.2018 - Raven siiretty NPC-hahmoksi, Nonan tiedot päivitetty. Muistakaa vastata palautekyselyyn! - Ginevra

03.06.2018 - Mainoskirjan sisältöä käyty läpi ja kieliin laitettu islanti. Lisäksi luotu palautelomake, jossa pohdintaa tarinoiden kommentoinnista. - Ginevra

17.05.2018 - Louisan tietoja päivitetty. - Ginevra

25.04.2018 - Aislingin viides (!!!) syntymäpäivä. Kiitos kaikille, jotka olette olleet mukana tällä matkalla ja onnea Aisling! Katsotaan keksittäiskö jotain muiden ylläpitäjien kanssa ;) - Nicky

16.04.2018 - Neljäs luokka-aste sai oppilaslisäystä, tervetuloa Thelma! - Ginevra

11.04.2018 - Tervetuloa Agnes ja Gráinne! - Ginevra

06.03.2018 - Tervetuloa Andrea! - Ginevra

08.02.2018 - Vieläkin oppilaslistan muutosta. Jos muutokset eivät näy, päivittäkää (eli päivitysnuoli url-osoitteen vieressä/f5 (tai ctrl/fn+f5)) nämä sivut: css & javascript. Also, tervetuloa Sheena! - Ginevra

07.02.2018 - Oppilaslistausta muutettu selkeämmäksi ja muita pieniä koodivelhon tekemiä toimenpiteitä. - Ginevra

06.02.2018 - Pariin tarinaan vastattu. - Dale

04.02.2018 - Really fast update. Linkinvaihto, vieraskirja ja Mayn poisto. - Ginevra

01.02.2018 - Kuukausi vaihtu joten pienten päivittelyjen aika. Opettajien sivu ja oppiaineet-sivu on päivitetty, lisäksi rankingin nollaus. -Ginevra

23.01.2018 - Ravenin ja Archien tietoja päivitelty. Lisäksi sellainen ilmoitusluontoinen asia, että Aislingilla on omat Instagram- ja WhatsApp-ryhmät, joihin voi kuka tahansa aislingilainen liittyä. Jos haluat mukaan jompaan kumpaan, tai molempiin, laita yhteystietosi vieraskirjaan. -Ginevra

19.01.2018 - Oppilasjoukkoamme on kasvatettu yhdellä, tervetuloa mukaan Archibald! Pieniä päivityksiä tehty. -Ginevra

14.01.2018 - Uusi vuosi, uusi ulkoasu. Pienet tietojen päivittelyt, uusi oppilas ja yksi vastattu tarina. Kyllä noi tarinat tästä vielä tulee kommentoitua, yks kerrallaan. -Ginevra

13.01.2018 - Kaikkien onneksi ja iloksi (tai epäonneksi ja suruksi, ei voi tietää) ylläpitäjien joukko on kasvanut yhdellä, Ginevra aloitti ylläpidon hommissa. -Ginevra

24.12.2017 - Tarinaan vastattu. -Dale

14.12.2017 - Tarinoihin vastailtu, uusi haaste! -Dale

07.12.2017 - Päivitetty! Tarinoita lueskeltu, ihanaa joulunaikaa kaikille. -Nicky

10.08.2017 - Uusi haaste

08.08.2017 - Tarinaan vastattu. Uusi haaste uhkapeliringissä!

07.08.2017 - Pariin tarinaan vastattu

06.08.2017 - Kolmeen tarinaan vastattu, Celestian tiedot muokattu! Aislingin kirjoittajille tarkoitettu uhkapelirinki on myös avattu. :'D

04.08.2017 - Palasin lomalta aikaisemmin kuin piti, eli päivittely jatkuu taas normaalina. Livia myös lisätty, tervetuloa!

29.07.2017 - Nathaniel lisätty, tervetuloa!

25.07.2017 - Vieraskirjaan ja tarinaan vastattu

24.07.2017 - Pariin tarinaan vastattu
2. päivitys - Vielä yhteen tarinaan vastattu

14.07.2017 - Tarinaan vastattu

11.07.2017 - Louisa lisätty, tervetuloa! Myöskin pariin tarinaan vastattu.

10.07.2017 - Lunatra lisätty, tervetuloa! Pariin tarinaan vastattu.

03.07.2017 - Noella lisätty, tervetuloa! Tarinaan vastattu.

28.06.2017 - Pariin tarinaan vastattu. Elsie lisätty, tervetuloa!

26.06.2017 - Kolmeen tarinaan vastattu. Amanda, Eva ja Darek lisätty!

25.06.2017 - Ulkoasu vaihdettu

08.05.2017 - Samantha ja Zarah lisätty!

©2018 AιςІιηg - suntuubi.com